Heippa ihanat!
Lunta ehti olla viime viikolla kaksi päivää ja sitten se suli pois. Jotkut ehtivät jo elätellä toiveita siitä, että ensilumi vain väistyi isomman lumimäärän alta, mutta sitten alkoi taas sataa kaatamalla vettä ja loputkin optimistit luopuivat toivosta.
Että näinkin iloisissa tunnelmissa tällä kertaa!
Tällä hetkellä ehdoton lempinukkeni on Milka. Jotenkin mulla on sellainen fiilis, että oon kerrankin onnistunut tekemään nukesta juuri mieleiseni. Tykkään kaikista nukeistani tosi paljon, mutta Milka on ainoa, joka ei aiheuta tuskan hikeä pienten ärsyttävien "virheiden" kohdalla (koska niitä ei ole). If you know what I mean.
Tänään kuvasin hieman shoottia, jota lähdin alunperin tekemään saadakseni kuvattua ulkokuvan instagramini joulukalenteriin. Saa nyt nähdä, ehdinkö tehdä sen joka päivä. Odotukset on ainakin itsellä korkealla, saa nähdä riittääkö pelkkä kunnianhimo tämän loppuunsaattamiseen. ^^'
The Feeling
Kuten pidempiaikaiset lukijat olettekin saattaneet huomata, tästä blogista on tullut nukkekuvien jakopaikan lisäksi eräänlainen höpöttelypaikka. Toivottavasti nämä juttuni eivät tylsistytä teitä kuoliaaksi, sillä itse tykkään kirjoitella vähän kaikesta!
Tällä kertaa en kuitenkaan aio niinkään höpötellä, vaan tutustuttaa teidät uuteen ystävääni.
Tadaa, tässä hän on! Hän on hieman ujo ja sen vuoksi piiloutuu mieluusti männyn oksien suojaan.
Jos liikut hiljaa, hän saattaa päästää sinut lähemmäs itseään ja pääset ottamaan loistavia kuvia yhdellä kädellä ja automaattitarkennuksella :)))
oravan vauhtipäivä
Moi pitää mennä! t. kurrekaveri
Ehkä mussa on kuitenkin pikkuisen luontokuvaajan vikaa? ;D
Heippa!
Olipa kiva katsella kuvia uudesta kurre-ystävästäsi nwn♥ Milka on kyllä varsinainen söpsykkä uudella peruukilla ja simmuilla :33
VastaaPoistaMilka on liian söpöstys neiti!!! Tiedän HYVIN sen tunteen, jos ei ole tyytyväinen nukkkeensa pikku "virheiden" takia.. Ite en oo ollu mun ekaan pullip-nukkeen tyytyväinen, ja nyt se on kokonaan uusinnassa. Toivon että saan siitä nyt mieluisen itselleni, mutta ei koskaan tiedä jos ei saakaan.
VastaaPoista~
Milkasta mielelläni, voisi kaikki päivät katsella kuvia! ♥❤♥ ฅํ๋( ˉ ㄩ ˉ ฅํ๋)
Uusi ystäväsi oli myös kiva nähdä! Tykkään tämmösistä "ei pelkästään nukke" -postauksista. C:
Nuo Milkan bootsit sai mut muuten hymyilemään x) ❤ Hitsi kun ne on suloiset! \(○ υ ○)/° ・.☆♡
HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA! ja susta olis hyväksi luontokuvaajaksi! ;;D (meinasin kirjoittaa: joulukuvaajaksi x)) ❤
Voi vitsi miten ihania kuvia >w< En kestä! Milka on tosi söpö ja herttainen noissa kuvissa. Oravakuvat on hienoja, olisit hyvä luontokuvaaja (ihan oikeesti :D).
VastaaPoistaHyvää joulunodotusta!
En yhtään ihmettele miksi Milka on sun lemppari. Se on todella ihana ;-;
VastaaPoistaOravakuvatkin olivat kivoja ^^ Itse en ehtisi kyllä varmaan saada edes auto-tarkennuksella mitään siedettäviä kuvia liikkuvasta oravasta ''
Milka on kyllä aivan mielettömän söppänä.<3 En yhtään ihmettele miks ser on sun suosikkis. Kauniita kuvia olet ottanut. Taitaa sussa olla vähän luontokuvaajan vikaa. :)
VastaaPoista